Taas me keskusteltiin viime yönä tän parisuhteen järkevyydestä.
Miehen mielestä tässä ei ole päätä eikä häntää. Ja ikävä kyllä, se on siinä oikeassa.
Ei kahden aikuisen ihmisen elämä voi olla tällaista säätöä koko ajan!
Mikään ei mene helposti. Mikään ei onnistu. Mikään ei toimi.
Stressiä ei helpota se, että mies on nyt onnistunut säästämään rahaa n.400 euroa omalle tililleen, koska kaikki ei ole menyt pelaamiseen. No, sehän on itsessään hieno homma!
Mutta se, että miehen äiti olikin maksanut sieltä jonkun miehelle tulleen n.300e laskun kertomatta meille ja me kun vähän oltiin laskeskeltu niiden rahojen varaan, että huomenna saataisiin haettua lisää polttopuita.
Tää ei toimi näin. Mä en tiedä, kuinka paljon sen tilillä on rahaa ja tuollainen laskujen maksu ilman ilmoitusta saa mut ainakin epätietoiseks koko tilanteesta. Kyseessä on kuitenkin meidän perheen rahat. Joo, tietysti laskut pitää maksaa, siinä mielessä ihan oikein ajateltu, mutta jos me oltais edes tiedetty koko laskusta, olis ko. firmaan voinut soittaa ja sopia maksavansa ensi viikon perjantaina, kun tulee seuraava tili.
Mun pää hajoaa. Mä hajoan. Kaikki asiat vaan lipuu mun ohi ja mua ahdistaa. Mies uhkaa lähtevänsä, mulla ei ole mitään otetta enää mihinkään.
Mä olen vaan yksi iso stressipallo koko ajan.
Me sovittiin, että me yritetään vielä. Me yritetään olla kuten sillon kun oltiin erossa. Silloin molemmilla oli edes jotain yritystä toisen miellyttämiseen ja sen kanssa puhumiseen.
Mä olen huono puhumaan asioista, mutta mun tarvitsee opetella.
Tästä kaikesta paskasta huolimatta, musta tuntuu että meidän kuuluu olla yhdessä.
Musta tuntuu, että mä kuulun just tuon miehen vierelle.
Järki sanoo välillä toista, mutta enpä mä sitä ennenkään ole kuunnellut.
Nyt mä aijon alkaa siivoamaan pyörremyrskyn lailla.
Siisti koti - parempi mieli?
"Kannattaa muistaa se, että Jeesus ei anna meille enempää kuormaa kuin itse pystymme kantamaan."
-Ninni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti