Friday night

Joskus mä toivon, että olisin rakastunut tavalliseen mieheen.

Sellaiseen, joka lähtee aamulla töihin ja tulee iltapäivällä takaisin.

Sellaiseen, jonka kanssa olisi helppo olla.

Sellaiseen, joka joka ilta toivottaisi hyvää yötä.

Sellaiseen, jolla ei olis peliriippuvaisuutta.

Kun me alettiin olemaan yhdessä, alkuastelmasta jo tiesi, ettei tästä tulisi helppoa.

Mä olin aina ollut isin pikku tyttö, ainoa lapsi, silmäterä. Hyvä koulussa, harrastanut ja touhunnut. ollut isosena, partiossa ja tehnyt töitä koulun ohella.

Mies taas perheestä, jossa oli monia lapsia, lastenkodissa viettänyt pahimmat teinivuotensa, opiskelu ei maistunut ja tulot tulivat sossusta.

Muistan kuinka aluksi jankutin lausetta; "Jos me oikeasti yritetään, tästä ei tule helppoa."

Ja kuinka oikeassa mä olinkaan.

Enemmän ja vähemmän ollaan aikojen saatossa tahittu erilaisten näkökulmiemme ja ajatustemme kanssa. Molemmat joutuneet joustamaan ja tutustumaan aivan vieraaseen maailmaan. Musta on tullut paljon avarakatseisempi, mä en tuomitse ihmisiä enää niin rajusti. Mies on taas joutunut ajattelemaan elämää eteen päin, eikä vain elämään hetkessä niinkuin oli tottunut.

Kun mies myönsi riippuvaisuutensa mulle viime keväänä, mä en oikein osannut sanoa mitään. Mulla ei nimittäin käytännössä ollut hajuakaan, mitä se tarkoitti!

Tai jooooo, vähän sama kuin alkoholismi, mutta kun ei itse ole ollut koskaan niin riippuvainen mistään, niin sitä tunnetta ei vain voi ymmärtää.

Muistan meidän keskustelun.

Mies itki ja pyysi etten mä jättäisi sitä.

Mä sanoin, että eihän nyt tollasen takia voi. Yhdessä päästään eteen päin ja kun tämä on selätetty, me ollaan tosi vahva tiimi.

Jepjep.

Tää on jotain, mihin mä en ikinä olis osannut varautua. Ja jos olisin tiennyt, että elämästä tulee näin helvettiä, mä olisin varmaankin käskenyt sen pakkaamaan tavaransa ja lähtemään.

Mä mietin sitä välillä nykyäänkin.

Rankinta on pitää kulissit pystyssä ja oksennusrefleksistä huolimatta tunkea naamaansa makaroonilaatikkoa viidettä viikkoa putkeen, kun muuhun ei vain ole rahaa.

Miehen vanhemmat tietävät nyt, mutta mä olin yksin ensin puoli vuotta.

JA SIINÄ OLI PUOLI VUOTTA LIIKAA.

Nyt kun ongelma tuli uudelleen esille alku kuusta uudemman kerran, tiesin sen jo etukäteen. Opin huomaamaan pienet merkit. Mutta mies myönsi sen vasta sitten, kun yhden viikonlopun aikana oli mennyt 1500€. Seuraavana maanantaina me laskettiin kokonaissumma ja sen lapun kanssa mentiin miehen vanhemmille juttelemaan.

Nyt musta tuntuu paljon "valveutuneemmalta". Nyt mä ymmärrän peliriippuvuutta paremmin.

Mä voin antaa miehelle 20€ ja sanoa, että siinä on loppuviikon tupakkarahat. Ja se ostaa tupakkaa 20€lla. Mutta jos sillä on "liikaa" rahaa (=palkkapäivä), siitä voi ihan hyvin sijoittaa osan pelaamiseen, kun "nyt on rahaa".

Tää on välillä todella rankkaa.

Musta tuntuu hassulta, miten esimerkiksi tuolla Päihdelinkin keskustelussa mua pidetään hirmuisen reippaana, tarmokkaana ja vahvana persoonana ja musta itsestä tuntuu ihan kaikelta muulta.

Siis minä?? Joka näyttää zombilta, koska on vetänyt viikon neljän tunnin yöunilla, tuijottaa välillä seinää huuli pyöreänä ja ei oikeastaan muutenkaan tiedä, mitä tehdä ja mitä sanoa??

Kai sitten, jollain tavalla.

Sen mä tiedän, että jos tästä suosta noustaan, niin sitten mä ehkä olen noita kaikkia? :D

Me aletaan viettämään tyttöjeniltaa.

Minä ja pentu. ♥

Mies on pikkujouluissa ja mulla on hetki aikaa levähtää ennen viikonlopun remonttirumbaa.

Mä niiiiiin aijon lämmittää takan ja juoda kaakaota.

Ja nukkua.

-Ninni

Miss my buzz

Ensi yönä viimeiset 4 tunnin yöunet! WOHOO!

Mä niiiiiin nukun lauantaina. Tai ainakin pidempään kuin viiteen. -.-

Mä olen tällä hetkellä todella väsynyt. Aamuisin lähden kuudeksi töihin ja pääsen puolenpäivän aikaan. Tällä viikolla mies oli iltavuorossa, joten kahdestatoista eteenpäin tehtiin hetki remonttia ja sitten molemmat saikin taas lähteä töihin. Mä pääsen illalla ysiltä ja mies yöllä kahdeltatoista. Ja koska mulla on meidän ainoa auto, niin mä haen sen. Eli uni tulee realistisesti yhden aikoihin. Ja herätys on taas viideltä ja sama rumba alkaa alusta.

Pennulla on kennelyskä (totaalilepoa 14vrk vielä oireiden katoamisen jälkeen, hehheh.), remontti aivan kesken ja maanantaina saadulla palkalla on maksettu sähköt, vedet ja jätemaksut, joten eipä tässä hirmuisesti ole varaa tuohon remppaan sijoittaakaan. Sekin piti niin saada valmiiksi ennen joulua, mutta mä en enää jaksa uskoa siihen.

Oikeasti toivoisin jonkun heilauttavan taikasauvaansa tuon remontin kohdalla, koska mua ei enää edes kiinnosta. Haluaisin sen vain valmiiksi ja omat tavarat tänne. Kääriytyä peittoon, ottaa sukkapuikot käteen ja katsoa vaikka elokuva. Mä en ole oikeasti katsonut telkkaria elokuun alun jälkeen. Kaipaan meidän sohvaa, telkkaria, muumimukeja, sähkövatkainta ja uunivuokaa. Ehkä oon vaan materialisti??

Meidän kämppä on sotkuinen, Tää ei näytä mun kodilta. Joo, onhan remontilla oma osuutensa, mutta mun kodissa ei ole ikinä lojunut mainoksia ympäriinsä tai tiskit olleet tiskaamatta montaa päivää. Pyykkivuori päihittää jo everestinkin.

Jouluisin meiltä on aina saanut itsetehdyt joulukortit ja osa myös itsetehdyt lahjat. Tänä vuonna mä olen kutonut noita samoja sukkia jo yli kuukauden.

Tää ei tunnu mun elämältä.

Mä olen aina ollut sellainen sähköjänis. Harrastanut sitä, tätä ja tota, hoitanut koulun, työt, kodin mallikkaasti, auttanut ystäviä ja osallistunut vapaaehtoistyöhön.

Nyt mä haluaisin vain nukkua. Mä en edes pääse ylikierroksille vaikka kuinka haluaisin. Ja mä oikeasti kaipaan sitä tunnetta.

Kaiken näköistä sitä onkin valmis kestämään vaan rakkauden takia.

Mä en tilannut tätä elämää.

Mä toivon, että mun tarinasta on apua jollekin. Vertaistukea.

Ajatus "Mä en olekkaan yksin."

Puolison peliongelma. Vaijettu aihe.

Mutta mä aijon puhua.

Kertoa meidän elämästä, vuodattaa surut ja murheet ja nauraa teidän kanssa niin kauan että mahaan sattuu.

Ajatus kirjoittamisesta purkautui ensin Päihdelinkin Valtti-keskustelualueelle. Muut pyysivät mua päivittämään sinne meidän kuulumisia. Mutta tää on ehkä mulle helpompi keino ja ehkä myös helpommin löydettävissä.

En jaksa alkaa kirjoittamaan meidän tarinaa alusta saakka, niinpä kopioin sen suoraan tuolta keskustelusta; 

"Mä en osaa hahmottaa, mitkä on kriittisiä tietoja ja mitkä ei, mutta mä yritän.. 

Eli me ollaan oltu yhdessä kolme vuotta ja samassa osoitteessa kaksi. Aluksi molemmat oli opiskelijoita, joten rahaa nyt ei ollut mihinkään ylimääräiseen muutenkaan ja mun epäilyt eivät heränneet. Vuosi sitten mieheni pääsi ihan kohtalaisen hyvä palkkaiseen työhön (vuositulot tänä vuonna tulee olemaan verojen jälkeen n.35000). Välillä mua kummastutti, kun hänellä ei ollutkaan yhtäkkiä enää rahaa esim käydä kaupassa. Mies kuitenkin vetosi maksettuihin laskuihin, tankattuun autoon, tupakkaan jne. Ja kuulostihan se silloin järkevältä.

Välihuomautuksena nyt; Mies on mun kanssa kaupassa ollessaan pelannut ihan avoimesti. Hän on muutenkin jääräpäistä sorttia, joten kun mä ehdotin jo lähtöä, niin hänen kieltäytymisensä ei yllättänyt. Olen myös syyllistynyt juoksemaan sen perässä kaupungilla mm.Täyspotissa yms.

Ja takaisin asiaan... Tämän vuoden maaliskuussa mies kuitenkin itse alkoi avautumaan mulle. Kaikki palaset loksahtivat yhtäkkiä kohdalleen. Kaikelle oli nyt selitys! Rahattomuudelle, pitkille kauppareissuille... Ja mulle tuli niin tyhmä olo!! MIKSI mä olen ollut niin sinisilmäinen?? MIKSI mä en ole tajunnut??

Tehtiin ratkaisu, että mies käy töissä vaihtamassa tilinumeronsa, eli palkka tulisi jatkosa mun tilille. Tämä toimi, reilun kaksi kuukautta. Kunnes mieheni haki pankkilainaa vanhojen velkojen maksuun, jolloin pankki velvoitti, että palkka menisi miehen tilille. Sovittiin ensin, että palkan tullessa, sieltä siirretään lainarahat lainanhoitotilille ja loput mun tilille. Yhdenkään palkan kohdalla ei näin käynyt. "Kyllä mä pärjään." "Ei se oo enää niin paha." 

Totta. Kyllä se pärjäsikin. Elokuuhun saakka. Silloin se taas alkoi.
Kieroilu, valehtelu. Nyt osasin jo tunnistaa merkit, salaa siis laitoinkin osan omasta palkastani sivuun kriisihetkeä varten. Mutta mies ei myöntänyt ongelman uutta tulemista.

Ensin elokuun alussa jouduimme lopettamaan koiramme. Elokuun puoli välissä meidän asuntoon tuli vesivahinko. Vuokrakämpästä piti päästä äkkiä pois, onneksi joka tapauksessa oltiin muuttamassa. Kuitenkaan meidän uusi kämppä ei vielä ollut tyhjillään, joten oli pakko muuttaa mun isän luo hetkeksi aikaa. Mun huono vitsi koitui meidän parisuhteen lopuksi ja mies jätti mut. Hän muutti omien vanhempiensa luo. Lopulta kuitenkin soveimme, että muutamme yhdessä uuteen kotiin, kämppiksinä, ja remontointi- ja asumiskulut menevät puoliksi. Jonkin aikaa saman katon alla oltuamme tulimme siihen tulokseen, että me yritetään vielä.

Kuitenkin mies oli koko ajan kireä, eräänä lauantaina hengitin väärin kun remonttia tehtiin ja sen ansiosta hän huusi ja marssi ovesta ulos ja palasi vasta monen tunnin päästä (tämä nyt ei ole hänelle mitenkään tavatonta, kuuluu tavallaan meidän riitelykaavaan, mutta aika pienestä oli tällä kertaa kiinni). Kaikesta hermostunut, mikään ei ollut hyvin, edes vitsillä ei voinut sanoa MITÄÄN, kun oli kuppi nurin.

Maanantaina mun tullessa töistä mies oli koneella, laski lukuja. Ihmettelin, että mitä se touhuaa, mutta en kysynyt. Mies oli selannut verkkopankista koko vuoden tilitapahtumat läpi ja laski yhteissummaa. 10 259€. Plus lahjarahat yms. Perjantain ja maanantain välillä meni n.1500.
Maanantaina mentiin illalla keskustelemaan miehen vanhempien kanssa ensimmäistä kertaa asiasta. Nyt oli pakko; hehän takasivat kesällä otetun lainan ja nyt tämän kuun lainanmaksu rahat olivat kadonneet. Kuten tämän kuun vuokrarahatkin. Reaktio pelotti molempia, mutta vanhemmat olivat vain tyytyväisiä siihen, että tulimme "ajoissa" (=ennen lainan eräpäivää) puhumaan ja että mies oli rehellisesti laskenut kaikki luvut paperille.
Mies myös kertoi rehellisesti mun elättäneen koko perheen tämän vuoden yli puolet pienemmällä palkallani, koska hän ei siihen ollut kykeneväinen. Nyt teimme sellaisen ratkaisun, että miehen pankkikortti ja nettipankkitunnukset ovat hänen vanhempiensa luona piilossa, ja sielä hänen äitinsä hoitaa lainat ja laskut miehen palkasta. Kun tarvitsemme rahaa miehen tililtä, he siirtävät sen minun tililleni. Mä en tiedä, onko tää hyvä ratkaisu, mutta ne oli ainakin viimeiset vuokrarahat, kun meni meiltä RAYlle..."

Siinä se. Sanottu, kerrottu. Mun tarina. Ja tästä pitäisi muka jotenkin jatkaa eteenpäin...

-Ninni